Banner Image

All Services

Writing & Translation Jobs / Resumes

Yli 20 ihmistä haavoittui taas yhteenoto

$15/hr Starting at $25

  • Jerusalemissa yhteenotoissa on jälleen haavoittunut yli 20 ihmistä.

Palestiinalainen Punainen Puolikuu on kertonut noin parinkymmenen palestiinalaisen haavoittuneen al-Aqsan moskeijan ympäristössä tapahtuneissa poliisin ja mielenosoittajien yhteenotoissa. Heistä viisi vietiin sairaalaan. Osa oli saanut haavansa kumipäällysteisistä luodeista.

Israelin poliisin mukaan satoja mielenosoittajia kokoontui varhain aamulla ja keräsi kiviä ennen kuin alueelle Temppelivuorelle alkoi saapua juutalaisvierailijoita. Temppelivuori on juutalaisten pyhin paikka, ja muslimeille se on kolmanneksi pyhin. Juutalaiset saavat vierailla paikassa tiettyinä aikoina mutta eivät rukoilla siellä.

Poliisi sanoi menneensä Temppelivuoren alueelle "palauttaakseen järjestyksen".

Levottomuuksia on paikallismedian ja poliisin mukaan ollut muuallakin kaupungissa. Itä-Jerusalemissa paikallinen sairaala on kertonut, että palestiinalaisnuoret olivat heitelleet kiviä kohti ohi kulkevia busseja, minkä seurauksena seitsemän ihmistä sai hoitoa lieviin vammoihin. Poliisi on kertonut pidättäneensä 18 palestiinalaista.

Tilanne kaupungissa on viime aikoina kiristynyt. Perjantaina Temppelivuorella yhteenotoissa haavoittui noin 150 ihmistä. Tuolloin poliisi meni sisälle al-Aqsan moskeijaan, mikä tuomittiin muslimimaissa.

YK on vedonnut osapuoliin tilanteen rauhoittamiseksi. Myös paavi Franciscus toivoi perinteisessä pääsiäissunnuntain puheessaan rauhaa Jerusalemiin ja vapaata kulkua kaupungin pyhiin paikkoihin.

About

$15/hr Ongoing

Download Resume

Skills & Expertise

Cover Letter WritingCurriculum Vitae WritingJob Description WritingLinkedIn ProfilePaint Tool SAI

0 Reviews

This Freelancer has not received any feedback.